Sarpanevan "Galea" Kajakki

Vuonna 2009 Muranossa valmistettiin postuumisti 17 värillistä Kajakkia, joista suurin "Galea" myytiin Turussa hyväntekeväisyyshuutokaupassa Internetin välityksellä hintaan 15 000 €.

Lehdistötiedote 30.6.2009

”GALEA” kajakki on valmistettu ilman muotteja perinteisillä työkaluilla käsin muovaamalla. Verstakkoon kuuluivat mestari ja neljä lasinpuhaltajaa. Kuuman lasin muovausvaihe vei puoli työpäivää, veistos oli jäähdytysuunissa neljä vuorokautta. Viimeistelytyö hiomossa kesti kaksi työpäivää.
”GALEA” kajakki on muovattu kerroksittain siten, että sisäosa on kirkasta lasia, verhona on voimakas sininen lasi. Päälle on otettu lasiuunista vielä kerros kirkasta lasia. Tämä antaa teokselle poikkeuksellista säihkyvyyttä ja kirkkautta. Ilmakupla on asetettu sulaan lasimassaan upotusmenetelmällä. Tässä menetelmässä kirkas lasi työstetään erillisen lasipillin l. punttelin päässä. Pieni lasipallo suupuhalletaan, muovataan haluttuun muotoon ja jäähdytetään juuri riittävästi, että se voidaan muotoaan menettämättä upottaa puhalluspillillä hehkuvan valkoiseksi kuumennettuun pisteeseen veistoksessa. Tämän jälkeen kupla puhalletaan haluttuun kokoon paineilman avulla.
Työ vaatii poikkeuksellisen suurta taitoa ja materiaalin tuntemusta.

”GALEA” on kookkain milloinkaan valmistettu kajakki-veistos. Se on materiaalinsa ja työmenetelmänsä puitteissa äärirajalla. Kookkaampaa kajakkia ei voida tällä menetelmällä lasista valmistaa.

Sign: TIMO SARPANEVA, PINO SIGNORETTO MURANO 2009 / 15
(Kajakkeja valmistettiin postuumisti Muranossa 2009 17 kpl, joista ”GALEA” on nro 15)
Pituus 98 cm, Leveys 13 cm, Korkeus 8 cm
Uniikki – valmistettu 1 kpl

Sarpaneva Design Oy tulee luovuttamaan – kokonaan pro bono - periaatteella - ”GALEA” Kajakki -veistoksen huutokaupattavaksi Tall Ships´ Races Turku 2009 –kilpailun yhteydessä. Huutokaupasta saatava tuotto ohjataan kokonaisuudessaan Saaristomeren- ja Itämeren alueen suojeluun ja purjehdusta tukevaan valtakunnalliseen nuorisotoimintaan.

» Kajakki Designlasi.comissa

Julkaise syötteitä