Ohjeita kuvien ottoon

Tässä muutamia vinkkejä esineiden valokuvaamiseen:
- Valokuvaa esineet neutraalilla taustalla (harmaa, valkoinen tai musta). Älä siis ota kuvia, joissa näkyy taustalla keittiön jääkaappi. Hyvä idea on taivuttaa taustalle valkoinen kartonki, jonka toinen pää on esineen alla ja yläosa kuva-alueen yläreunan ulkopuolella. Tällä niksillä saa hyviä sivukuvia.
- Älä käytä kuvatessa suoraa salamavaloa, koska se latistaa lasiesineet. Parempi ratkaisu on käyttää mahdollisimman kirkasta lisävalaistusta tai auringon omaa valoa. Varo kuitenkin alivalottamasta kuvaa (liian vähän ympäröivää valoa), koska silloin kuvassa lisääntyy rakeinen "kohina".
- Pokkarikameroissa on yleensä sisäänrakennettu salama, jolloin valo suuntautuu suoraan eteenpäin. Voit teipata kulmittain salamavalon eteen pienen valkoisen kartongin palan ja suunnata salaman esimerkiksi ylöspäin kattoon, jolloin valo heijastuu sieltä alas esineen päälle. Voit myös heijastaa salaman esineen yläpuolelle asetetun kartongin kautta.
- Tue kätesi johonkin ettei kamera pääse tärähtämään kun painat laukaisinta.
- Älä kuvaa esinettä liian läheltä. Makrokuvaustoiminto voi antaa tarkalta näyttävän kuvan, mutta yleensä se jättää osan esinettä epäselväksi - ja vääristää suhteita. Jätä väliin ainakin 40 cm ilmaa.
- Jätä kuvan reunoillekin tilaa - älä rajaa sitä liian tiukasti.
- Katso mallia jo otetuista kuvista.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja

Niinpä olikin kahdessa paikassa vanhentuneet linkit. Ne on nyt korjattu. Kiitos ilmoituksesta!
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja



Kerrassaan upea sivusto! Olen löytänyt tiedot useista perimistäni tai saamistani lasiesineistä sivustolta. Tarkoitukseni on silti lähettää muutamia kuvia tunnistusta varten. Siitä tulikin esille pieni korjausehdotus: muutama linkki kuvausohjeisiin ei toimi, ja ohjeita piti siksi etsiskellä jonkin aikaa.